Tuija Pulkkinen työskentelee vanhempana konsulttina AIMS International Finlandissa. Hän on aloittanut konsulttiuransa Open Management & Process Oy:ssä, joka on AIMS:n edeltäjä. Tuija on työskennellyt myös yrityksen sisäisenä rekrytointikonsulttina IT-yrityksessä. Tämän jälkeen hän on työskennellyt lähes 13 vuotta johtohakujen, rekrytoinnin ja psykologisten arvioiden parissa. Erilaiset projektit ovat vaihdelleet vaativista asiantuntijahakuista johtajahakuihin. Aloja, joiden parissa hän on työskennellyt, ovat olleet valmistava teollisuus, ICT-yritykset, rahoitusala ja energiateollisuus. Unohtamatta julkista sektoria, johon kuuluvat valtionhallinnon organisaatiot, yliopistot ja kunnat. Tuijan uraan on kuulunut myös yrittäjyys ja työskentely konsulttiyrityksen osakkaana.

Tuija on ensimmäiseltä koulutukseltaan HSO-sihteeri, jonka jälkeen hän valmistui Tampereen teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi. Hänellä on hyväksytyn hallituksen jäsenen tutkinto. Tuija tulee toimeen suomen ja englannin kielillä.

Kuka olen

Olen erittäin sosiaalinen ja positiivinen ihminen ja nautin ihmisten seurasta. Asiakkaat ovat tämän työn suola ja konsulttina olen myös innoissani asiakkaideni onnistumisista. Asiakasrajapintani on ollut laaja ja monipuolinen, joten olen saanut hyvän ymmärryksen sekä pienistä pk-yrityksistä että pörssiyhtiöistä.

Vaikka en olekaan tyypillinen insinööri, minusta löytyy myös tarkka ja systemaattinen puoleni. Monet asiat löytävät tiensä exceliin ja pisteet ja pilkut ovat paikoillaan. Olen mielestäni erittäin avulias ja asiakaslähtöinen.

Hektisen työn vastapainona on perheeni, joka on muuten insinööriperhe - mies ja kaikki kolme lasta. Olen intohimoinen golfin pelaaja ja minut löytää myös golfturnauksista. Golfin pelaaminen ulkomailla on osa vapaa-aikaani, erityisesti Espanjassa. Liikunta ja urheilu kuuluvat myös arkeeni; esimerkiksi kävely, pyöräily, jooga ja aktiivisesti myös crossfit. Kesämökki järven rannalla on minulle tärkeä ja vietän siellä paljon aikaa ympäri vuoden.

Siirry paikallissivustoon

This page is available also in

EnglishSuomi